Oikea puolue, väärä mies

Kauhukuva Vihreistä Helsingin suurimpana puolueena voi toteutua, jos kaupunkilaiset eivät huomaa Vihreiden politiikan olevan kestämätöntä toisten verovaroilla elämistä. Kaupunkia uhkaa konkurssi, jonka maksumiehiä etsitään mm. naapurikunnista.

Vapaavuori on ministerikaudellaan osoittanut epäpätevyytensä. Kokoomuksen pitää etsiä kaupunginjohtajaehdokkaansa henkilöistä, jotka eivät ole ryvettyneitä vastuuttoman politiikan edusmiehiä.

Mainokset

Innovaatiot syntyvät autotalleissa

Tuotekehitysinnovaatiot syntyvät harvoin isoissa pöhöttyneissä johtajavaltaisissa organisaatioissa kuten Microsoftilla tai Nokialla. Johtamista, johtajia, kontrollia ja käskyttämistä on aivan liikaa kuluttamassa aikaa ja tappamassa poikkeamat ruodusta. Pelolla johdettu insinööri ei ole ensimmäisenä ehdottamassa uusia ajatuksiaan eteenpäin eikä tiukasti tulosjohdetussa mallissa ole riittävästi löysää aikaa tutkia uusia mahdollisuuksia. Logistiikkaketjun optimointiin sopiva johtamismalli on täysin toinen kuin tutkimukseen ja tuotekehitykseen sopiva. Se kuuluisa akateeminen vapaus on vuosisatojen kuluessa osoittautunut parhaaksi.

Kokeilin eilisiltana Meegoa miniläppärillä. Graafinen suunnittelu ei ollut makuuni, mutta muutoin Meego on tyypillinen Linux: nopea, vakaa ja turvallinen. Meego on salaa hiipimässä myös pöytäkoneeseeni. Asus Express on pystyssä viidessä sekunnissa peruskäyttöä varten. Windowsin boottiin kuluisi pari minuuttia.

Käyttöjärjestelmäkisassa on kyse brändien taistelusta. Brändin eli ekosysteemin omistaja voittaa tässä pelissä. Nokia on ollut aina huono Amerikassa, koska siellä operaattorien asema pelissä on vahva. Amerikkalset ovat myös isänmaallisia ja suosivat omia tuotteitaan kuten Applea. On mielenkiintoista huomata, että Google on onnistunut luomaan itsestään Amerikkaisen mielikuvan eikä esim. Venäläisen.

Teknisessä mielessä ei ole olemassa estettä sille, etten voisi sotkea Android-, Meego- , Windows- ja Ubuntu-sovelluksia yhteen haluamallani tavalla. Mutta kaupalliset syyt johtavat mm. siihen, etten voi ostaa kaupasta PC:tä ilman Windowsia. Suuryhtiöt ovat onnistuneet patentoimaan itsestäänselvyyksiä ja käyvät kauppasotaa kuluttajaa vastaan lakituvissa. Tämäkin on periamerikkalaista.

Suomella on vuosikymmenen tilaisuus kun 5000 huippuosaajaa on vapautumassa huonon johtamisen ikeestä. Aho II : pääomaverojen alentaminen ja yrittäjyyden palauttaminen kannattavaksi voisi nostaa Suomen uhkaavasta taantumasta siinä missä Aho I- suuri pääomaverouudistus nosti Suomen 90-luvun lamasta.

Epäpätevyys riittää

Ei tässä mitään salaliittoja tarvita, sillä epäpätevyys ja tyhmyys riittää selittämään koko ilmastonmuutosuskon. Tämä ei ole ensimmäinen eikä valitettavasti viimeinenkään kerta kun ihmiset saadaan uskomaan johonkin jälkikäteen ajateltuna hassuun teoriaan.

Kulttuuriperintö

Koska ihmiskunta on geneettisesti erittäin yhtenäinen, ei menestystä voi selittää perinnöllisyydellä tai lahjakkuudella. Menestyvät ihmisryhmät ja ihmiset ovat vain ahkeria, rehellisiä ja yhteistyökykyisiä.

Suomalaisissa yliopistoissa näkee myös kristillisen taustan omaavien yliedustuksen, jota ei voi selittää genetiikalla. Huono-osaisuus taas periytyy kun nuoret oppivat huonot tavat ympäristöstään.

Liian tiheä rakentaminen

Henkilöauto on paras tapa hoitaa liikenne harvaan asutussa Suomessa. Julkista liikennettä on edes olemassa hyvin vähän. Esimerkkeinä vaikka Kouvola, Lappeenranta, Oulu jne. Julkiselle liikenteelle on mahdotonta saada tarvittavaa palvelutasoa millään järjelllisellä kustannustasolla. Bussia ei kannata odottaa kotipysäkilläkään edes varttia, koska omalla autolla olisi jo perillä. Metrolla saadaan vuorovälit kuntoon, mutta toivottoman liityntäliikenteen ja epäviihtyisän asumisen avulla.

Keskustatunneli ja Kehä II ovat luonnollisia jatkeita pk-seudun kehittämiselle. Ne vaativat kuitenkin tuekseen keskustan rakennuskiellon, sillä liikkumisen helpottomuminen houkuttelee lisää rakentamista, joka tekee ruuhkat.

Nollahypoteesi: luonnollinen ilmastonvaihtelu

Nollahypoteesi on se, että ilmastonvaihtelumme on luonnollista alkuperää – ei se, että ihminen aiheuttaa sen. Vaatimus IPCC:n propagandapläjäyksen vääräksiosoittamisen tarpeesta on todistustaakan kääntämistä.

Osallistukaa ilmastotutkija Roy Spencer haasteeseen WUWT:ssa http://wattsupwiththat.com/2011/02/02/a-challenge-from-dr-roy-spencer/

Show me one peer-reviewed paper that has ruled out natural, internal climate cycles as the cause of most of the recent warming in the thermometer record.

– näyttäkää yksikin vertaisarvioitu tutkinus, joka sulkee luonnollisen vaihtelun pois lämpömittarein havaitun ilmastonvaihtelun selittäjänä

Studies that have suggested that an increase in the total output of the sun cannot be blamed, do not count…the sun is an external driver. I’m talking about natural, internal variability.

The fact is that the ‘null hypothesis’ of global warming has never been rejected: That natural climate variability can explain everything we see in the climate system.

– nollahypoteesi: luonnollinen ilmastonvaihtelu pystyy osoittamaan kaiken mitä näemme ilmastosysteemin havainnoissa